Mäenpään Kartanon Ratsastajat ry (MKR) on lokakuussa 2008 perustettu yhdistys, jonka kotipaikka on Pieksämäki mutta joka periaatteessa toimii paikkakunnasta riippumatta. Kuten seuramme nimestä voi päätellä, pyrimme monin tavoin edistämään ratsastukseen ja hevosiin liittyviä liikunta- ja harrastusmuotoja, taitoja sekä tietoja. Tarkoituksenamme on huomioida kaikenikäiset hevosharrastajat sekä sellaisiksi haluavat, tarpeidensa ja edellytystensä mukaisesti. Parhaiten tämä onnistuu tietysti yhteistyössä muiden samaan tavoitteeseen pyrkivien kanssa, joten haluamme koota lähiseutujen seurat ja muut harrastajat puhaltamaan yhteen hiileen.
Järjestämme mm. kilpailuja, valmennuksia, koulutusta ja harjoituksia niin ratsastajille kuin vikeltäjille. Lapsille ja nuorille suunnattu toiminta on meille erityisen tärkeää, koska ratsastus parhaimmillaan edistää niin henkistä kuin ruumiillista hyvinvointia. Toisaalta juhlia ja muita tempauksia ei myöskään voi yhdistystoiminnassa unohtaa... Lisäksi erilaiset yhteiset matkat vaikkapa kilpailuihin, messuille tms. tapahtumiin ovat myös kuuluneet toimintaamme.
Olet tervetullut vaikuttamaan ja tekemään seuran toiminnasta sellaista kuin itse haluat!
--> Seuran säännöt (PDF-tiedosto)
Mäenpään Kartanon Ratsastajat ry:n jäseneksi voit liittyä Suomen Ratsastajainliiton liittymislomakkeen kautta tai ottamalla yhteyttä seuramme jäsensihteeriin (ks. hallitus). Liittymismaksua ei peritä. Seurassamme voi olla jäsen alla olevassa taulukossa kerrotuilla tavoilla. Huom. maksettu jäsenmaksu ja ajantasaiset yhteystiedot ovat edellytys kilpailulisenssin saamiselle.
Jäsenlajit ja -maksut | |
---|---|
Seniori (18 v. alkaen) | 59 eur |
Juniori (alle 18 v.) | 52 eur |
Perhejäsen | 31 eur |
Kertakaikkinen kannattajajäsen | 200 eur |
Vuotuinen kannattajajäsen | 20 eur |
Liityttyäsi jäseneksi saat jäsenkortin, vakuutuksen sekä Hippos-lehden Suomen Ratsastajainliiton (SRL ry) kautta. SRL on hevosurheilun kattojärjestö, jonka jäsenseura myös MKR ry on. Kannattaa tutustua liiton aineistoon, koska siellä on runsaasti tietoa hevosurheiluun ja -harrastukseen liittyen.
Seura tarjoaa jäsenilleen erilaisia etuja, joista tiedotetaan pääasiassa kotisivuillamme.
Nykyisin alennusta myöntää myös Savon Eläinsairaala, jonka auto liikkuu sovittaessa Pieksämäellä.
Esittämällä voimassa olevan jäsenkortin MKR ry:n jäsenet saavat etuja myös muutamista pieksämäkeläisistä liikkeistä. Tällä hetkellä seurallamme on jäseneduista yhteistyösopimukset seuraavien yritysten kanssa (lisää yhteistyökumppaneita etsitään jatkuvasti!):
Eläinkumppanit![]() |
|
Green Trail![]() |
|
Rautia Naumanen![]() |
|